Ja meillä on vain etäisyys

-Kaniini on lahjakas, Puh sanoi mietteliäästi.

-Niin on, Nasu sanoi, Kaniini on lahjakas.

-Ja hän on järkevä.

-Niin on, Nasu sanoi, Kaniini on järkevä.

Tuli pitkä hiljaisuus.

-Minä arvelen, Puh sanoi, että hän ei sen takia ymmärrä koskaan mitään.

Jokainen viikko tuntuu edellistä ahdistavammalta. En jaksaisi enää koulua, en sitten millään. Taistelin juuri äsken biologian tehtävien kanssa, mutta tuskastuin lähes saman tien. Solujen ihmeellinen maailma on minulle aivan hepreaa - ei pahemmin kiinnostaisi tietää, miten mitoosi ja meioosi tapahtuvat, lampaanmaksamadon lisääntymisestä puhumattakaan. Kaiken kruunaa täysin väritön opettaja, joka muistuttaa erehdyttävästi kasvia (enkä puhu vain ulkonäöstä..) ja jolla on hämmästyttävä taito tehdä kuivasta aineesta entistäkin kuivempaa.

Tämä päivä on ollut aamusta asti harvinaisen väsyttävä; jo silmien auki pitäminenkin tuntuu mahdottomalta tehtävältä. Hermot olivat mennä viimeistään silloin, kun äiti sai aikaiseksi riidan aivan mitättömän pienestä asiasta. Kävin koulun jälkeen ostamassa itselleni kaupasta pari pakettia maustekahvia ja sanoin äidille, ettei joisi niitä tällä kertaa. No, hän alkoi välittömästi saarnata, kuinka itsekäs ihminen olen ja kuinka hän ei olisi koskaan halunnut kasvattaa minusta tällaista. Lopuksi hän valitti, miksen voi olla samanlainen kuin kuvaamataidon opettajan tytär. Hän on kuulemma niin fiksu, ystävällinen, epäitsekäs, kaunis... ja mitäköhän vielä. Ja kaikki yhden vaivaisen kahvin takia.

On se mukava kuulla, etten koskaan kelpaa tällaisena kuin olen. Mahtavaa.