Elän pilkullisen sateenvarjoni voimalla (ja suonissani hyökyy spiidi)

-Minä olen Piisamirotta, sanoi kurja olento heikolla äänellä.
 Eipä siltä, että sillä olisi mitään merkitystä...

Mutta teidän siltarakennelmanne on hävittänyt kotini joentörmässä. 
Tietenkin - filosofin mielestä on täsmälleen yhdentekevää elääkö hän vai kuolee - mutta tämän vilustumisen jälkeen on epävarmaa, 
kuinka minun käy...

-Olen tavattoman pahoillani, sanoi Muumipeikon isä. 
Minä en tiennyt, että te asuitte sillan alla. Tulkaa kaikin mokomin sisään. 
Vaimoni voi varmasti järjestää vuoteen jossakin.

- En minä välitä erikoisemmin vuoteista - ne ovat tarpeettomia huonekaluja, Piisamirotta sanoi sävyisästi.  
Minun kotini oli vain kolo, mutta minä viihdyin siellä. 
Tosin filosofista on yhdentekevää viihtyykö hän vai ei 
- mutta hyvä kolo se oli joka tapauksessa.

Tiedän olevani turhan usein jälkiviisas, etenkin tämän abivuoden aikana. Ei olisi todellakaan pitänyt lusmuilla tunneilta ilman kunnollista syytä - nyt olen oikeasti sairastumassa flunssaan. Sikainfluenssasta tuskin on kyse, mutta olo on joka tapauksessa aivan hakattu. Voimat olivat poissa jo edellisellä viikolla, en olisi jaksanut juuri muuta kuin nukkua. (Hyvä on, kuulostaa siltä, kuin yrittäisin puolustella poissaolojani...) Jos vielä possunuhakin sattuu myöhemmin iskemään minuun, joudun kärsimään elinkautista loputtomien lisätehtävien suhteen. En tiedä, pitäisikö tässä itkeä vai nauraa. Edellisinä vuosina en ollut koulusta pois lähes koskaan. Pientä motivaation laskua, sanoisin.

Nyt en osaa kirjoittaa oikein mitään ihmeellisempää. Kirjoitusinspiraatio on kadonnut kuin tuhka tuuleen - jokaisen lauseen muotoileminen on tuskan takana. Huoh.

Laihdutus ei onnistu sitäkään vähää: tälle jojoilulle ei näytä olevan loppua ainakaan lähitulevaisuudessa. Nyt jos koskaan olisi käyttöä täydelliselle itsekurille. 

Luvassa muutos: Minä lupaan ryhdistäytyä, ei enää konditionaaleja.