Kaupungin linnut lähtevät tänään

Aion yrittää vielä viimeisen kerran. Laihduttaa. 

En halua hävetä itseäni loputtomiin, pitää vaatteita, joissa en viihdy tai tuntea olevani heikompi ja epäonnistuneempi, kuin mitä ehkä olen. En jaksa enää eristäytyä, vaikka toisaalta yksinäisyydestä nautinkin. Haluan vielä joskus kulkea ihmisten joukossa ahdistumatta ja pelkäämättä, että he pitävät minua rumana ja lihavana. 

Pyysin äidiltäni eilen tukea, jotta pääsisin eroon ahmimisesta. Hän kysyi, pitäisikö hänen alkaa pilottaa ruokaa minulta, jos en kerran osaa hillitä itseäni. Jotenkin se loukkasi minua. Joskus kaipaan, että äiti sanoisi jotain ymmärtävää ja kannustavaa, mutta ehkä minun on tässä asiassa selvittävä itse. En ole varma, tulenko täysin onnistumaan. Ainakin haluan yrittää.

Minulle jää kertomus joka muistuttaa elämääni

En osaa enää kirjoittaa, enkä tiedä haluanko edes. Niinpä tiivistän muutamaan virkkeeseen kaiken tarpeellisen.

Olen menettänyt lopullisesti kontrollin kaikessa, mikä vain jollain tavalla liittyy ruokaan. En ole ikinä osannut edes kuvitella, että vatsaani mahtuisi sellaisia ruokamääriä, joita valitettavasti olen laittanut menemään kurkustani alas viimeiset kaksi viikkoa. 3000-4000kcal alkavat kuulostaa varsin vähäiseltä siihen verrattuna. En todellakaan ymmärrä, mikä minut ajaa tekemään tällaista. En halua mitään niin paljon kuin laihtua, mutta kaikesta huolimatta en vain pysty estämään itseäni. Milloin minusta tuli näin heikko?

Ehkä tarvitsisin apua. En vain tiedä keneltä. 

Matkalla kirjoitan nimikirjaimesi taksin ikkunaan

Juhannus oli kaikin puolin mukava; en ole pitkään aikaan nauranut varmasti yhtä paljon. Syömiset tosin menivät aivan pieleen...Nyt kiloja on tullut huomattavasti lisää ja niiden pois saaminen ei olekaan mitään helppoa. Turhauttavaa, etten ole edistynyt laihdutuksessa mihinkään suuntaan sitten helmikuun helmikuun jälkeen. Siitäkin on jo ikuisuus. En vain ole tarpeeksi vahva. 

Taivaalla yö saapuu hitaammin

Itkinkin jotain
Ehkä yleistä kauneutta
Ehkä odottamattoman ylevää tunnetta

Masennukseni on pahentunut taas. En jaksa herätä joka aamu samanlaiseen harmaaseen, sateiseen päivään. En halua kamppailla jatkuvasti samojen ajatusten kanssa -syönkö vai enkö, sorrunko vai onnistunko?- ja vihata itseäni aina vain enemmän.

Juhannuksena pitäisi lähteä Tahkolle, mutta en kyllä mitenkään jaksaisi. En taida olla kovin hyvää matkaseuraa; kireä tekohymy naamalla ja pinna tavallista kireämmällä. Huoh. Ja taas on verhouduttava niihin samoihin, kuluneisiin vaatteisiin, sillä en voi pitää päälläni mitään muutakaan. Mitä on laihtuminen? En enää edes muista sitä tunnetta mikä tulee, kun nousee aamulla vaa'alle ja huomaa painon pudonneen.

Leivoin taas suklaakeksejä. Yhden söin kokonaan ja kaksi muuta syljin sentään pois. Nyt niitä on jäljellä vielä viisitoista, ja toivon todella, että joku muu söisi ne mahdollisimman nopeasti. Ehkä minun ei kannattaisi leipoa enää ollenkaan, mutta en voi sille mitään, että pidän siitä niin paljon.

Kun päivät toistavat itseään

No, tällainen tästä ulkoasusta sitten tuli. Toivottavasti ei sentään aivan hirveä.. Vaaleanpunaisesta en halunnut vieläkään luopua, mutta muita muutoksia olen kyllä tehnyt. Ehkä tätä jaksaa taas jonkin aikaa katsella.

Mitään ihmeempiä ei ole edelleenkään tapahtunut; yritän vain saada vaa'an itsepäisesti näyttämää lukua laskemaan. Monesti käy mielessä kuinka helppoa tämä kaikki olisi, jos asuisin yksin. Jääkaapista löytyisi vain raejuustoa, maustamatonta jogurttia, salaattia, ananasta ja Pepsi Maxia. Olohuoneen pöydällä ei lojuisi avattuja suklaalevyjä, eikä keittiössä tuoksuisi koskaan pullalta. Tänään juuri päätin selviäväni mahdollisimman vähillä kaloreilla, mutta tietenkin äiti alkoi lämmittää ennen töihin lähtöänsä Finduksen pasta carbonaraa, ja pakotti myös minut syömään sitä. Voi luoja, sen kaloripommin takia saldoni on jo tähän aikaan päivästä 750kcal. Olisin tietysti voinut käydä kippaamassa ruoan vessanpönttöön, kuten joskus teenkin, mutta se tuntuu ikävästi tuhlaukselta.

Tänään on käytävä lenkillä, nostettava painoja ja luettava myös ruotsia ja uskontoa. Piti aloittaa jo maanantaina kertaus yo-kokeita varten, mutta -yllätysyllätys- en jaksanut edes avata kyseisiä kirjoja. Lukusuunnitelman noudattaminen taitaa olla mahdoton tehtävä tämän maksimaalisen laiskuuteni takia.

Välihuomautus

Älkää suotta järkyttykö blogin tämänhetkisestä ulkoasusta; se EI ole pysyvä! : D En ole vain vielä löytänyt sopivaa kuvaa tai värejä, blogimallikin on vähän niin ja näin. En ehdi nyt tekemään enempää muutoksia, mutta toivottavasti mahdollisimman pian...

ps. Jos jollakin on jotain ehdotuksia ulkoasun suhteen, niin sanokaa vapaasti vain!

Haluan rakastaa kerran tyttöä

Olen kyllästynyt tavalliseen elämään ja päivittäisiin rutiineihin, joita noudatan lähes orjallisesti. Olen kyllästynyt itseeni ja siihen, että olen tällainen toivoton hissukka. Kaipaan yllätyksiä ja salaisuuksia, en halua herätä joka aamu samanlaiseen, ahdistavaan päivään. Pöytä on pöytä, tuoli on tuoli. Todellisuus on vankila.

Haluaisin tehdä joskus jotain, mitä en ole koskaan ennen tehnyt. Kiertää maapallon ympäri, voittaa suuria summia rahaa ja ostaa kaikki mitä olen aina halunnut, hypätä vieraan auton kyytiin, rakastaa tyttöä, valehdella nimeni ja aloittaa elämän alusta. Jotain aivan uutta ja hullua.

Kastella jalat heinikossa

Eilen ja tänään on sujunut melko hyvin, olen pystynyt hallitsemaan syömisiäni tavallista paremmin. Häiritsee vain tämä jatkuva turvotus, jota en saa pois sitten millään. Huomenna pitäisi lähteä Sauna Open Air festareille serkun kanssa, mutta en tiedä yhtään mitä laittaisin päälle. Tuntuu, että näytän kaikissa vaatteissa säälittävältä pallolta.

Uskaltauduin jopa ulos tänään pitkästä aikaa. Satoi, mutta oikeastaan nautin vesipisaroista ja raikkaasta ilmasta. Lenkin jälkeen innostuin leipomaan suklaakakkua, josta söin onneksi vain yhden palan.

Ehkä tämä vielä tästä.

Välissä kokonainen taivas

Yksinäistä.

Edelleen.

Ulkonakin on niin harmaata ja ikävää, että tekisi mieli hautautua sängyn pohjalle ja pysyä siellä. Syömiset lähtivät menemään pieleen jo heti aamusta. En ymmärrä, miksi jääkaapissa pitää olla jatkuvasti pinaattilettuja tai broileripyöryköitä -juuri sellaisia ruokia, joihin sortuu helposti ahmimiskohtauksen yllättäessä. Olen helpottanut painotavoitettani kolmella kilolla; nyt päämääräni on siis 48kg. Yritin kai jotenkin motivoida itseäni (työtä ei ole niin paljon, vain kuusi kiloa!), mutta paskat.

Äidistä on tainnut tulla se tämän perheen lahduttaja, se jolla on eniten itsekuria. Hän kyselee minulta kalorit kaikista ruoista ja sitä, miten paljon on liikuttava kuluttaakseen ne. Ahdistavaa. Äidin ei edes tarvitsisi laihduttaa, hän on minua seitsemän senttiä pitempi, mutta painaa luultavasti lähes saman verran kuin minä. Nykyään oma syömiseni ja olemukseni hävettää entistä enemmän. Antakaa minulle itsekuri ja täydellinen vartalo!

Kun herään laivat ovat lähteneet

Anteeksi, en ole kirjoittanut vähään aikaan koulukiireiden vuoksi. Mutta nyt on onneksi loma; olisin varmaan kuollut, jos koulu olisi jatkunut vielä viikonkin pitempään. Annan itseni levätä tämän viikon ja alan sen jälkeen lueskella uskontoa ja ruotsia syksyn kirjoituksia varten. Saa nähdä mitä siitäkin tulee, en jaksaisi edes ajatella koko asiaa... Haluaisin vain keskittyä kunnolla laihduttamiseen ja saada ne helvetin kymmenen kiloa vihdoinkin tästä höllyvästä kropasta pois. Suunnitelmat liikunnan suhteen menivät kyllä heti uusiksi, sillä kuinka ollakaan minuun iski flunssa heti kevätjuhlan jälkeen illalla. Nyt vain pyörryttää, ja pelkkä ajatus hölkkäämisestä tai pyöräilystä tekee pahaa. Äh.

Oudon yksinäinen ja ahdistunut olo taas kerran. Kai se johtuu niistä yksipuolisista ja lähes säälittävistä tunteista, joita minulla on, vaikka olen yrittänyt päästä niistä eroon. Tunnen itseni ihan hölmöksi. Alan jo melkein kaivata tavallisia arjen rutiineja; ne sentään pitivät minut jokseenkin järjissäni.

Ehkä vain nukun huomenna taas pitkään, jotta päivä tuntuisi lyhyemmältä. On tämäkin elämää.