Itkinkin jotain
Ehkä yleistä kauneutta
Ehkä odottamattoman ylevää tunnetta
Masennukseni on pahentunut taas. En jaksa herätä joka aamu samanlaiseen harmaaseen, sateiseen päivään. En halua kamppailla jatkuvasti samojen ajatusten kanssa -syönkö vai enkö, sorrunko vai onnistunko?- ja vihata itseäni aina vain enemmän.
Juhannuksena pitäisi lähteä Tahkolle, mutta en kyllä mitenkään jaksaisi. En taida olla kovin hyvää matkaseuraa; kireä tekohymy naamalla ja pinna tavallista kireämmällä. Huoh. Ja taas on verhouduttava niihin samoihin, kuluneisiin vaatteisiin, sillä en voi pitää päälläni mitään muutakaan. Mitä on laihtuminen? En enää edes muista sitä tunnetta mikä tulee, kun nousee aamulla vaa'alle ja huomaa painon pudonneen.
Leivoin taas suklaakeksejä. Yhden söin kokonaan ja kaksi muuta syljin sentään pois. Nyt niitä on jäljellä vielä viisitoista, ja toivon todella, että joku muu söisi ne mahdollisimman nopeasti. Ehkä minun ei kannattaisi leipoa enää ollenkaan, mutta en voi sille mitään, että pidän siitä niin paljon.
Voi, tiedän liian hyvin, miltä sinusta tuntuu. Yritä unohtaa hetkeksi laihuus ja tavoittele aitoa naurua, edes hymyä. Sinun ei tarvitse laihduttaa ketään varten, ei edes itseäsi, koska sen ehtii myöhemmin. Nyt on kesä.
VastaaPoistaHarkitse edes<3