Päivät oli kauniita niin kuin ohutta paperia

Rakastan näitä päiviä, kun aurinko kultaa syksyiset puut ja ilma on sopivan viileä. Olisin voinut olla lenkillä koko illan, mutta vielä on luettava ainakin biologiaa, englantia ja ehkä historiaakin seuraavan viikon uusintakoetta varten. Olen pitkästä aikaa hyvällä tuulella: syömiset ovat sujuneet juuri niin kuin pitääkin (pääasiassa kahvia, yksi tölkki ananasta ja kaksi ruisleipää), ja äiti kertoi tilanneensa Crosstrainerin - vihdoinkin! Olen  pyytänyt sitä jo ties kuinka kauan, sillä lenkkeilyt jäävät usein melko vähälle koulukiireiden vuoksi. En vain olisi uskonut, että äiti todellakin suostuisi ostamaan sen. Mutta hyvä näin.

Viimeisimmän vaa'alla käynnin jälkeen sain motivaationi takaisin. Minähän laihdun. En yksinkertaisesti kestä tätä tunnetta: vatsani ja lantioni ovat kasvaneet, käteni näyttävät paksuilta ja reidet osuvat jälleen toisiinsa. Voin rehellisesti kertoa lihonneeni seitsemän kiloa. Kuvottavaa. 

Onneksi olen sentään oppinut juomaan kahvia; muuten ravaisin varmasti yhtenään jääkaapilla. Kahvin ansiosta minulla ei ole enää juurikaan nälkä, mutta nyt kärsin unettomuudesta. Kolikollahan on aina kääntöpuolensa. Tavoitteenani on, että syysloman jälkeen olisin viisi kiloa laihempi - saa nähdä, onnistunko vai enkö. Ainakin yritän.

Anteeksi, ajatukseni harhailevat taas.