Ei mitään koskaan ollutkaan

Aina kun luulen asioiden kääntyvän hiljalleen parempaan päin, tapahtuukin juuri päinvastoin. Voin kertoa, että nyt ei mene todellakaan hyvin. Yhtäkkiä huomaan olevani aivan loppu, enkä osaa enää muuta kuin itkeä. Minusta ei ole koskaan tuntunut näin paljon ei miltään. 

Ja juuri kun luulin päässeeni eroon ahmimisesta, minä takerrunkin siihen entistä tiukemmin. Kaipa se on vain minun defenssini - en osaa purkaa ahdistusta muulla tavalla. Lähes jokaisen vastoinkäymisen jälkeen (oli se sitten pieni tai suuri) suuntaan poikkeuksetta jääkaapille. 

Minä olen lihonut. Olen lihonut taas.

Kaiken lisäksi äidillä epäillään jotain vakavaa sairautta; lääkärin mukaan syöpää ei voi sulkea pois. Jos äidille sattuu jotakin, en enää todellakaan kestä. Sen jälkeen en enää.