Davi pysähtyy kesken tanssinsa, on hiljaa,
on kuin hän liikkuisi pimeydessä.
Hän on peilikuva ja todellisuus yhdessä,
edessään kuollut sadunkertoja, jolle hän on tanssinut.
Jos sadunkertoja nyt näkisi Davin, hän ymmärtäisi,
jakaisi hänen salaisuutensa,
kaikki muodonmuutokset liikkeestä hiljaisuuteen.
Ulkona on kaunis talvi, mutta minä vain istun sisällä. Haluaisin niin paljon käydä pitkällä lenkillä, nauttia pakkasesta ja putoilevista lumihiutaleista. Olen viikon ajan katsellut Disneyn piirrettyjä, lukenut Dickensiä, näperrellyt helminauhoja ja kuunnellut Joni Mitchelliä. Rakastan hänen täydellistä ääntään, joka on saanut iän myötä uutta syvyyttä. Erityisesti Both Sides, Now saa minut lähes poikkeuksetta itkemään.
Minulla ei ole tällä hetkellä oikein mitään kirjoitettavaa - sellaista, joka ehkä kiinnostaisikin jotakuta. Painostani en halua kertoa mitään, sillä tämän liikkumattomuuden ja suklaan syömisen vuoksi se ei ole aivan niissä lukemissa, kuin ehkä voisi toivoa. Viime aikoina en ole ajatellut juuri lainkaan ruokaa, kaloreita tai laihduttamista ylipäätään. En osaa sanoa, onko se sitten hyvä vai huono asia.
Nyt voisin katsoa pitkästä aikaa Loistavan tulevaisuuden. Kyseinen versio Dickensin romaanista ei ole kylläkään mikään mestariteos, mutta Gwyneth Paltrow on upea Estellana. Se riittää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti