Näen sinut sulavan lumen valossa

Davi seisoi oveaan vasten painautuneena, kääntyi ja

vastasi tytön tervehdykseen.

Hän oli niin kaunis, että Davi vain katsoi ja katsoi, 

niin kuin ei saisi koskaan kyllikseen.

Sydän pysähtyi, pelosta, onnesta?

Pystyikö hän erottamaan toisistaan niitä kahta,

tai tuntojaan ylipäätään.

Heidän välillään oli jotain sanomatonta,

jo ennen kuin he olivat mitään sanoneet.

Siltä hänestä tuntui. 

Ja tähän tunteeseen liittyi vaikutelma valosta.

Pitäisi tehdä läksyt.

Käydä lenkillä.

Suunnitella vastaustekstiä.

Lukea matikan uusintakoetta varten.

Syödä oikein. (Myöhäistä)

Mutta kaikki tämä tuntuu lähes mahdottomalta, sillä puolenpäivän jälkeen en ole pystynyt ajattelemaan.

Minä olen leijunut. 

Pilvissä.