Mutta miksi hän hymyili niin veitikkamaisesti ja haastavasti?
Hymyilikö hän todellakin minulle?
Vai hymyilyttikö häntä jokin hauska ajatus, joka oli juolahtanut
hänen mieleensä eikä liittynyt millään tavalla minuun?
Vai olinko minä hänen mielestään huvittava?
Sekin oli mahdollista.
Mutta ei minussa ollut mitään huvittavaa,
uskoin olevani melko tavanomaisen näköinen,
kun taas hän näytti kieltämättä hiukan koomiselta
valtava appelisiinipussi sylissään.
Ehkä hän hymyilikin itselleen.
Ehkä hän oli täynnä itseironiaa.
Kaikilla ihmisillä ei ole sitä ominaisuutta.
Olen harkinnut jo useampaan kertaan tämän blogin poistamista, sillä sen pitäminen on alkanut tuntua enimmäkseen ahdistavalta. En osaa muotoilla ajatuksiani näihin teksteihin koskaan niin kuin todella haluaisin; lopputulos on lähes aina ankea ja itseään toistava. Mutta voihan olla toki niinkin, että olen menettänyt viimeisetkin kirjoittamisen lahjani. Oli sitten niin tai näin, pidän ainakin aluksi hieman pitemmän tauon tästä blogimaailmasta. Jatkosta en vielä tiedä.
Haluaisin oppia vihdoinkin elämään - edes pienissä hetkissä, vähän kerrallaan. Tätä tyhjyyttä on kestänyt jo aivan liian kauan. Olen ajatellut hakea kirjoitusten jälkeen apua syömisongelmiini, sillä yksin en pääse niistä irti. Kolme vuotta sitten minut vietiin väkisin psykologille, mutta nyt olisin itse valmis yrittämään. Tämä itsevihani on kuitenkin niin suuri, että pelkään lopulta epäonnistuvani. Mutta en halua myöskään luovuttaa.
Minä haluan tuntea.
Blogimaailmasta irtaantuminen voi tosiaankin toisinaan olla parhaaksi.
VastaaPoistaHaluan toivottaa hirvittävästi tsemppiä kaikkeesi! Avun hakeminen olisi hyvin rohkea ja fiksu päätös.
Pidä taukoa jos siltä tuntuu, mutta kirjoitustaitosi kyllä ovat vielä tallella. Omasta perfektionismistaan vaan on välillä niin vaikea päästää irti.
VastaaPoistaHae apua. Oikeasti, suosittelen.
Hienoa, että olet viimein ymmärtänyt tarvitsevasi apua ja valmis sitä vastaanottamaan. Tauko taitaa todellakin olla paikallaan. Toivottavasti vielä jonain päivänä ymmärrät, miten ainutlaatuinen tyttö olet!
VastaaPoistaKirjoituslahjojasi et ole menettänyt. : ) Tiedän itsekin tunteen, kun haluaisi niin kovasti kirjoittaa milloin mitäkin, mutta ei löydä oikeita sanoja ja teksti ei tyydytä.
Toivotan sinulle voimia kirjoituksiin ja ongelmiesi ratkomiseen. Elämä voittaa !
Kiitos ♥
VastaaPoistaVoi, ethän lopeta blogin pitämistä!!!!? Pidä taukoa, kirjoita siitä mistä tuntuu, kirjoita harvoin, mutta älä poista tätä...
VastaaPoistaHienoa kuitenkin kuulla, että olet parantumismyönteinen. Toivottavasti edes joku meistä olisi niin vahva ja pystyisi siihen. Mä en sitä varmaankaan ikinä pysty tekemään. ://