Ihmisen mieliteot ovat arvoitus sinänsä,
eivätkä lapset poikkea siinä mitenkään aikuisista.
Ne, jotka ovat joutuneet mielitekojensa valtaan,
eivät osaa asiaa mitenkään valaista, ja ne taas,
jotka eivät ole milloinkaan kokeneet mitään sen kaltaista,
eivät kykene sitä käsittämään.
On ihmisiä, jotka vaarantavat henkensä
valloittaakseen vuorenhuipun. Ei kukaan,
eivät edes he itsekään osaa sanoa, miksi.
Jotkut tuhoavat itsensä valloittaessaan sellaista sydäntä,
joka ei välitä heistä vähääkään.
eivätkä lapset poikkea siinä mitenkään aikuisista.
Ne, jotka ovat joutuneet mielitekojensa valtaan,
eivät osaa asiaa mitenkään valaista, ja ne taas,
jotka eivät ole milloinkaan kokeneet mitään sen kaltaista,
eivät kykene sitä käsittämään.
On ihmisiä, jotka vaarantavat henkensä
valloittaakseen vuorenhuipun. Ei kukaan,
eivät edes he itsekään osaa sanoa, miksi.
Jotkut tuhoavat itsensä valloittaessaan sellaista sydäntä,
joka ei välitä heistä vähääkään.
Tunne, jolle minulla ei ole mitään järjellistä nimeä, on onnistunut valtaamaan ajatukseni. Minusta on tullut huolestuttavan hajamielinen, todellisuudesta irtautunut parantumaton haaveilija. Toisin sanottuna (ilman turhia kaunisteluja), minusta on siis tullut täysi typerys.
Huomasin unohtaneeni päivittää blogiani sitten maaliskuun alun jälkeen. Toisaalta ei minulla ole juuri ollutkaan mitään uutta kerrottavaa. "Nerokkaan" suunnitelmani ansiosta minulla on edessäni kokonainen vuosi täynnä tyhjiä päiviä, joiden aikana voin kehittää aikaansaamattomuuttani kohti uusia ulottuvuuksia. Mutta minun tavoitteenani oli ryhdistäytyä, ja sen aion myös tehdä. Olen suunnitellut aloittavani uudelleen kirjoittamisen ja piirtämisen, vaikka pelkäänkin taitojeni jo tyystin kadonneen. Rakentelin myös ajatusta pianotuntien jatkamisesta, mutta en ole kuitenkaan aivan varma motivaationi riittävyydestä. Kaiken järjen mukaan minun olisi hankittava jostain vielä töitäkin, sillä ilman rahaa mistään ei tule mitään.
Ennen pidin rimaani niin korkealla, että olisin voinut helposti kävellä sen ali kumartumatta. Mikään ei riittänyt, aina oli yritettävä vain enemmän ja enemmän. Nyt olen laskenut tuon samaisen riman niin matalalle, että voin kävellä sen yli. Toisinaan silti kompastuen. Mutta näin on parempi. Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan minun maailmassani on muitakin värejä kuin vain mustaa ja valkoista. Ensimmäistä kertaa punaista, sinistä, vihreää. Linnunsiipiä, ilmapalloja.
Teen piruetin, se on totta.
Hih.
VastaaPoistaTulee muuten astetta haljumpi olo, kun tajuaa, ettei seuraavaan vuoteen ole oikeastaan lainkaan tekemistä. Millä täyttäisi päivänsä, jotka aiemmin "opiskeli ahkerasti"..
VastaaPoistaMulla on vähän sama, että olen asettanut itselleni niin korkean riman että mahdun kävelemään sen alta. Mutta eihän se voi olla liian korkea, jos mä yletyn hipaisemaan sitä kun nousen varpailleni ja nostan kädet ilmaan?
VastaaPoistaNo kiitos, vaikka en mä kyllä pysty itseäni noin näkemään... Ja tosta vuodesta, sä sentään valmistut nyt, mulla se menee syksyks:/
VastaaPoistaHienoa, että maailmasi ei ole enää mustavalkoinen. Välivuosi taisi sittenkin olla juuri oikea ratkaisu. <3
VastaaPoistaKiitos kommentista. Kyl säkin itsekuria löydät. Se tuntu mullakin aina ihan mahottomalta tehtävältä (mun painohan oli joskus 25 kiloa enemmän kun niissä kuvissa).
VastaaPoistaMä oon ite ollu yhden lukuvuoden nyt opisekelmatta. Siinä on puolensa. Ite oon matkustellu paljon. Toivottavasti nautit tyhjistä päivistä!
"Jotkut tuhoavat itsensä valloittaessaan sellaista sydäntä, joka ei välitä heistä vähääkään."
VastaaPoistaNiin kovin osuva lausahdus omaan tilanteeseeni. Mistä nappasit tuon vai onko omaa käsialaasi?
Anonyymi: Se oli otettu kirjasta Tarina vailla loppua (Michael Ende). Nuo postauksieni alussa olevat tekstit ovat aina jostakin teoksesta... valitettavasti omat kirjoittajan lahjani eivät riitä moiseen : D
VastaaPoistaJa niin, tuo lausahdus sopii täsmälleen myös omaan tilanteeseeni..Olen tainnut käyttää aikaani turhaan jo kaksi vuotta. Ehkä enemmänkin.